Yhteystietoni

Eerikki Viljanen
+358 50 525 2727
eerikki.viljanen@
eduskunta.fi

Valtuustoaloite tiedotustilaisuuksien järjestämiseksi jätevesiasetuksen velvoitteista.

Jätevesiasetuksen uudet velvoitteet koskettavat kaikkia vihtiläisten asuinkiinteistöjä. Huomattavassa osassa kiinteistöjä käytännön muutostyöt jäävät yksittäisten omistajien harteille.

Vihdin kunnan kotisivuilla kerrotaan jätevesiasetuksesta seuraavasti.

"Kiinteistöjen jätevesijärjestelmät tulee saattaa jätevesiasetuksen vaatimukset täyttävään kuntoon kymmenen vuoden siirtymäajan kuluessa asetuksen voimaan tulosta, eli vuoden 2013 loppuun mennessä. Poikkeuksena ovat pohjavesialueilla sijaitsevat kiinteistöt, joiden jätevesijärjestelmien tulee olla Vihdin kunnan ympäristönsuojelumääräysten mukaiset vuoden 2012 loppuun mennessä.

Lähes kaikilla kiinteistöillä tarvitaan toimenpiteitä, jotta asetuksen vaatimukset saavutetaan. Järjestelmän uusimisen suunnittelu kannattaa aloittaa jo nyt, vaikka varsinaiset muutostyöt tehtäisiin vasta muutaman vuoden kuluttua. Jätevesijärjestelmän muuttaminen asetuksen mukaiseksi vaihtelee kiinteistöstä riippuen arviolta 0 - 10 000 euroon."

Jätevesiasetuksen velvoitteiden toteuttaminen on suuri kansallinen ponnistus, jonka ohjeistaminen, neuvonta ja valvonta on toteutettava paikallisesti. Tämän ympäristön ja talouden kannalta merkittävän hankkeen käytännöntoteutus jää siis paikallisten toimijoiden harteille.  

Tällä hetkellä, taloudellisen toimeliaisuuden ja uudisrakentamisen vähennyttyä, yhä useammat yritykset markkinoivat tekevänsä asetuksen vaatimia muutostöitä. Nyt käsillä on tilanne, jossa yksittäinen kuntalainen on jäänyt yksin laitteistojen kirjon ja värikkään markkinoinnin puristuksiin.

Edellä mainittujen syiden perusteella me allekirjoittaneet valtuutetut ehdotamme seuraavaa:

Vihdin kunnan tulee järjestää tiedotustilaisuuksien sarja joissa käsitellään: jätevesiasetuksen sisältöä, vaatimuksia, aikataulua, sekä erilaisia tapoja ja laitteistoja joilla uudet puhdistuskriteerit täyttyvät.

Jotta kunnalle ei aiheutuisi tilaisuuksien järjestämisestä kustannuksia, tilaisuudet voitaisiin järjestää yhdessä alaan liittyvien vihtiläisten yritysten ja järjestöjen kanssa. Kunnan rooliksi jäisi toimia ns. kokoavana voimana. Näin toteutettuna jätevesiasetuksen vaatimusten täyttäminen piristäisi elinkeinoelämää, vähentäisi ympäristön kuormitusta sekä parantaisi kuntalaisten taloudellista oikeusturvaa.

Vihdissä 8.12.2008

Eerikki Viljanen                                      Pekka Viljanen