Yhteystietoni

Tervetulopuheeni Tuntematon emäntä elokuvan näytöksessäni 20.3. Vihdin Kinossa

Me elämme nyt hämmästyttäviä ja pelottaviakin aikoja.

Japanin maanjäristys aiheutti mittavat vahingot ja paljon inhimillistä kärsimystä. Maanjäristyksen aiheuttaman ydinonnettomuuden tuhojen laajuudesta ei vielä ole edes tietoa, mutta varmaa on että tapahtumat jättävät jälkensä niin Japaniin kuin Suomeenkin.

Japani ei ole ainoa paikka missä maa on vavahdellut. Me kaikki yllätyimme varmasti eilisestä maanjäristyksestä keskeisellä Uudellamaalla. Suomessa ei tarvitse pelätä Japanin kaltaisin tuhoja, mutta eilinen järistys muistutti meitä vähintäänkin siitä että elämme samalla pallolla kuin Japanilaiset.

Tilanne maailmalla on muutenkin myrskyisä. Kansanvälinen liittouma aloitti eilen sotatoimet Välimeren eteläpuolella Libyassa. Libya saattaa tuntua kaukaiselta asialta, mutta pitää muistaa sen olevan EU:n eteläinen naapurimaa. Vielä lähemmäksi Suomea Libyan tilanne tulee, kun muistetaan se että Muhammad Gaddafin vastaisessa aseellisessa rintamassa ovat mukana pohjoismaistakin ainakin Tansa ja Norja.

Miksi sitten puhun näistä asioista nyt. Pelkona on että tämä hyvinvointi Suomemme ole enää se lintukoto, joksi me sen miellämme. Vajaan kuukauden päästä valittava eduskunta tulee tekemään jälleen päätöksiä niin energiapolitiikasta kuin Suomen sitoutumisesta kansanvälisiin operaatioihinkin. Jos Suomessa kasvanut Nato-myönteisyys olisi jo edennyt liittymispäätöksiin saakka, suomalaiset taistelisivat tällä hetkellä Libyassa- tai vähintäänkin pakkaisivat varusteitaan operaation johtopaikalla Napolissa. Libyan kriisinkin vuoksi Suomen nato:n täysjäsenyys ei varmasti tule lähivuosina toteutumaan, mutta yhtä varmasti seuraavalle eduskunnalle tulee päätettäväksi uusien ydinvoimaloiden rakennuslupia.

En kannata Suomen sotilaallista liittoutumista. Kantaani ei ole muuttanut sekään, että minullekkin on kertausharjoituksissa jo opetettu Nato:n johtamisjärjestelmien toimintaa.

En kannata uusien ydinvoimalalupien myöntämistä. Pääasiallinen syy ei ole suuronnettomuuden vaara, vaan se että suuryritysten ydinvoimalla on Suomessa perinteisesti estetty uudistuvien energiamuotojen kehittyminen. Suomen teollisuus tarvitsee energiaa, sen tuottamiseen nykyiset vesi- ja ydinvoima tuotantolaitokset riittävät hyvin. Suomen kansa tarvitsee energiaa arkensa pyrörittämiseen, sen tuottaminen uudistuvilla energialähteillä onnistuu hyvin. Jos Suomi alkaisi oikeasti nojaamaan uudistuvaan energiaan, omiin luonnonvaroihimme- niin energiaomavaraisuutemme paranisi, energiatarpeemme tyydyttyisi ja Suomeen syntyisi ainakin 30 000 - 50 000 henkilötyövuoden edestä uusia työnteon ja yrittämisen mahdollisuuksia.

Nämä ovat olleet kantani näihin kahteen asiaan jo vuosia, eikä niitä ole ollut tarpeen muuttaa. 

Koen ettei näitä kahta vakavaa aihetta voi tässä yhteydessä sivuuttaa, mutta seuraavaksi muutama sana kohta alkavasta elokuvasta ja sen liittymisestä tämän päivän haasteisiin.

Miten elokuva sitten liittyy tähän päivään, ja miksi sitä nyt näytän vaalien alla? Vastaus on että liityntäkohtia on monia. 

Mielestäni tulevissa vaaleissa käydään linjataistelua sisällöllisen asiapolitiikan ja yleisluonteisen protestin välillä. Osaan protesteista on aihetta, mutta mukana on myös paljon välinpitämättömyyttä ja suoranasta tietämättömyyttä. Ainakin samankaltainen tietämättömyys yhdistää vaalit tähän elokuvaan. Ainakaan nuoremmat ikäpolvet eivät laajasti tiedä mikä oli naisten osuus Suomen sotaponnistuksissa. Kersantti rokka Suomikonepistooleineen on kaikille tuttu ja hyvä niin, mutta viimeistään nyt on korkea aika tuoda laajennusta ja lisäväriä Suomen sodanajan- ja sitä seuranneen jälleenrakennusajan kertomukseen. 

Vaalien yhteneväisyys elokuvan teemoihin tulee myös siitä, että tänä päivänä monia arjen välttämättömyyksiä pidetään itsestään selvyyksinä. Turvallinen yhteiskunta, ruoka, lämpö ja läheisistä huolehtiminen ovat asioita joiden arvoa ei hädän keskellä voi rahassa mitata. Vaalien sulle mulle kinastelun keskellä pitää muistaa, että nämä ovat elämän perusasioita asioita joita ei voi rahassa mitata.

Sotien aikaan lähes 75% suomalaisista asui maaseudulla ja Suomen pääelinkeino oli maatalous. Maaseutu ruokki kansan, huolehti energiaomavaraisuuden nostamisesta ja oli turvapaikka sodan keskellä.

Suomi ei ole enää samanlainen kuin elokuvassa. Nyt maaseudulla elää alle puolet suomalaisista, ruoan huoltovarmuuden turvaamisesta käydään jatkuvaa kädenvääntöä ja energiakysymyksissä Eurot tuntuvat olevan ainoa tekijä joilla monille on merkitystä.

En rupea tässä kertaamaan vaaliohjelmaani, se on ensiviikolla luettavissa internetistäkin- mutta sanon sen että minä olen ehdolla siksi että Suomea kehitettäisiin myös Kehä I-sen ulkopuolella, Suomalaiset voisivat jatkossakin valita missä haluavat elää, asua, tehdä töitä ja yrittää. Olen ehdolla että suomalainen ruoka ja sen tekijät saisivat arvoisensa kohtelun, ja siksi että Suomi osaisi hyödyntää omat voimavaransa-  hyvinvointipalvelut turvattaisiin ja ajateltaisiin myös toisia- yli vaalikaudenkin aikajänteellä.

Elokuvasta käy hyvin ilmi se, että suurien haasteiden edessä suomalaiset laittavat yhteisen edun oman edun edelle, tekevät työnsä- hoitavat perheensä, eivät valita- vaikka aihettakin olisikin. 

En tarkoita tällä sitä etteikö tänä päivänä pitäisi vaatia parannuksia tai tyytyä vähempään kuin on oikeus. Mutta uskon että ainakin meille nuoremmille sukupolville on hyväksi nähdä, kokea ja omaksua se miten Suomi on rakennettu. Miten vastuuta on kannettu, ilman että siitä tehtiin suurta numeroa. Juuri tätä suhtautumista arvostan suunnattomasti sodanajan ja sen jälkeisissä sukupolvissa.

Elokuvan tausta on Onerva Hintikan samannimisessä kirjassa. Onerva on työskennellyt MTK:ssa, ja niissä ympyröissä minäkin olen häneen törmännyt. MTK on ollut mukana myös tämän elokuvan rahoituksessa. Elokuvassa Onerva myös kertoo oman äitinsä tarinan.

Minä en luonnollisesti sota-aika tai jälleen rakennuksen aikaa kokenut, muutoin kuin ajan eläneiden läheisteni kautta. Omalta osaltani kuvaavaa oli mummuni Vilman suhtautuminen elämään. Vaatimaton, arjessa kiinnipysyvä maatalon emäntä joka ei koskaan tehnyt numeroa tekemisistään. Mummu otti tyynesti vastaan niin elämän ilot kuin surut. 

Kun sitten koitti mummun jäämistön jakamisen aika, minulla oli yksi toive ylitse muiden. Muistan varmasti koko ikäni mummulan seinältä Vilman äidin käsityö taulun jossa luki ”kestä kohtalosi ihmislapsi”. Toiveeni toteutui ja tämä taulu odottaa nyt muiden taulujen kanssa Kuuselan tilamme remontin etenemistä, että se pääsee taas seinälle muistuttamaan meitä ja toivottavasti myös tulevia sukupolvia.

Toivottavasti emme kuitenkaan koe enää sotia, uhkaa tai repivää kahtiajakoa. Tänä päivänä tuo taulu mielestäni kuvaa sitä, että vaikka kuinka ponnistelemme, ei kaikki aina mene kuten toivomme. Mutta minulle taulu toimii myös lohtuna, suuriltakin tänä päivänä tuntuvat ongelmat ovat todella vähämerkityksellisiä niinkin lyhyen kuin yhden sukupolven katsannossa.

Näillä sanoilla haluan toivottaa teidät omasta- ja tukiryhmäni puolesta vielä kerran tervetulleiksi tähän tilaisuuteen.