Arvid Hedinin näyttelyn avajaispuhe Galleria Pictorissa 3.3.2015

Kauneus on katsojan silmässä

En ole taiteen asiantuntija toisin kuin monet läsnäolijat, mutta nautin kyllä taiteesta. Olen antanut itseni ymmärtää, ettei taidetta toisaalta kuulukaan osata tulkita tai ymmärtää valmiiden teorioiden pohjalta.

Minua enemmän taidetta ja taidehistoriaa harrastava vaimoni on todennut, että modernissa maalaustaiteessa kukin katsoja synnyttää teoksista omat tulkintansa omien kokemusten ja tuntemustensa pohjalta. Pidän tätä hyvin katsojaystävällisenä lähestymistapana.

Kuten nyt niin montaa muutakin asiaa, mietin suhdettani taiteeseen oman tilanteeni ja perheeni kautta. Kolmikuukautinen poikamme vasta aloittelee ympäristönsä hahmottamista, ja on ehkä juuri nyt paljaimmillaan osoittamaan perustarpeensa. (Näläntunne aiheuttaa välittömän äänimerkin, kuten kostea vaippakin.) Mutta aivan yhtälailla, perustarpeiden lisäksi pieni taaperokin haluaa jotain katseltavaa – jotain kiinnostavaa ja kenties ajatuksia herättelevää.

Makutuomarina pienet ovat armottomia. Jo kulmakarvojen asennosta on havaittavissa onko tilanne, näkymä tai ”teos” mieleen. Lapsi on myös hyvin vastaanottavainen ja pitää kaikkea näkemäänsä tutustumisen arvoisena. Tämän näkemisen tavan soisi tarttuvan vähän vanhempaankin.

Kiitos esimeriksi Galleria Pictorin, meille kaikille on mahdollista löytyy vielä uusia sytykkeitä, uutta nähtävää, koettavaa, ajateltavaa.

Nämä Arvid Hedinin luontoa ja maisemaa hienolla tavalla kuvaavat teokset ovat omiaan herättämään moniakin mielikuvia. Teoksista välittyy rauha ja kunnioitus luontoa kohtaan.

Paikallinen taiteilija on saanut vihtiläisestä maisemasta inspiraatiota teoksiinsa, joista osa on maalattu tänä talvena.  Luonto on ollutkin parhaimmillaan, kun lumi on kerääntynyt puiden oksille paksuiksi maalauksellisiksi kerroksiksi. 

Me kaikki olemmekin onnekkaita saadessamme asua luonnoltaan näin monipuolisessa ja rikkaassa kunnassa. Lähestulkoon elävässä tilataideteoksessa.

Näillä sanoilla avaan Arvid Hedinin näyttelyn, joka on nimeltään "Relational landscapes". Ja haluan kiittää taiteilija Hediniä, Galleria Pictoria ja kaikkia muita asianosaisia jotka ovat tämän näyttelyn meille mahdollistaneet.

Tervetuloa