Keskustaedustajat tyrmäävät kokoomusministerin vihjailut EU-rahoituksen suuntaamisesta pois maataloudesta

Keskiviikko 13.9.2017 klo 15.05


Keskustan kansanedustajat Pertti Hakanen, Eerikki Viljanen, Juha Pylväs ja Lasse Hautala tyrmäävät kokoomuslaisen ministeri Kai Mykkäsen vihjailut EU-rahoituksen suuntaamisesta pois maataloudesta. Heidän mukaansa maatalouden rahoituksen säilyminen on tulevalla EU:n budjettikaudella kiistaton välttämättömyys.

”Rahoituksesta leikkaaminen ei tule kuuloonkaan tilanteessa, jossa tuottajat elävät historiallisen syvässä talousahdingossa. Näin tekemällä vaarannettaisiin henkitoreissaan oleva kotimainen tuotantomme.”

Kansanedustajien mielestä tällaisen vihjailu osoittaa täydellistä tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä kotimaisesta ruuantuotannosta. On erittäin huolestuttavaa, että kokoomuksen kärkipaikoilta löytyy tällaisia näkemyksiä.

”Mikäli EU:n rahoituksen painopisteen siirtäminen pois maataloustuista on kokoomuksen virallinen näkemys, olemme huolissamme hallituskumppanimme sitoutumisesta kotimaisen ruuantuotannon pelastustalkoisiin laajemminkin. Kokoomuksesta ei näytä löytyvän maatalouden puolustajia.” kansanedustajat lataavat. 

Lisäksi olisi haitallista antaa vapaaehtoisesti myöten tärkeän maataloussektorin rahoituksesta, sillä se heikentäisi Suomen EU:lle maksamaa nettomaksuosuutta. Maataloustuet ovat merkittävä osa siitä hyödystä, jonka saamme jäsenmaksuamme vastaan. Emme halua, että tuleva rahoituskausi toisi Suomelle ja kotimaiselle ruoantuotannolle kestämättömän ja itseaiheutetun laskun. Nyt tarvitaan koko hallitukselta yhtenäistä edunvalvontaa EU:n suuntaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini