Pitkäjänteisyyttä metsäpolitiikkaan

Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja Silja Keränen aloitti kolumninsa (31.1.18) presidentti Paasikiveä mukaillen: ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku”. Sitaatti on erinomainen, mutta en ole varma tekeekö kolumni sille oikeutta. 

Kirjoituksessaan Keränen tuomitsee Luonnonvarakeskuksen (LUKE) kestävän hakkuumäärän arvioinnin kattavan vain teknis-taloudellisen kestävyyden, huomioimatta ekologista ja sosiaalista kestävyyttä. Hän korostaa tarvetta ekologisuuden kriteereiden tarkennukseen ja metsä-alan sosiaalisen kestävyyden määrittelyyn. 

Mielestäni Silja Keräsen kolumni on osittain rohkaiseva. Se osoittaa, että vihreissäkin on poliitikkoja, jotka tunnustavat maamme tärkeimmän luonnonvaran monta roolia. Metsiä ei pidä nähdä pelkkinä puupeltoina tai suojelukohteina. Mutta mielestäni listaan pitää lisätä myös metsäpolitiikan kestävyys. Kuten maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja kolumnissaan nosti esille, metsissä kvartaali ei ole kolme kuukautta vaan 25 vuotta. Siksi odotan myös vihreiltä pitkää metsäpolitiikan jännettä, johdonmukaisuutta ja sitä tosiasioiden tunnustamista.

Pitkäjänteisyyttä en ikävä kyllä ole havainnut ainakaan vihreiden puunkäyttöä tai etenkään puun energiakäyttöä koskevista linjauksista. Aikanaan pääministeri Vanhanen haastoi Helsingin kaupungissa vallankahvaan päässeitä vihreitä korvaamaan kaupungin energiayhtiön massiivista hiilenkäyttöä puuenergialla. Pääkaupungin kärkipoliitikot riensivät kilvan tuomitsemaan Vanhasen visioinnin asiantuntemattomaksi haihatteluksi, vaikka vihreidenkin 2005 energia-ohjelmassa puun energiakäytön lisäämistä korostettiin. 

Vuonna 2013 vihreä puolue linjasi energiaohjelmassaan (joka vieläkin taitaa olla voimassa) kivihiilen käytön korvaamista osin metsähakkeella. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana, Suomen metsäsektorin ja metsien käytön kannalta elintärkeän LULUCF-päätöksen yhteydessä, kasvava puunkäyttö nähtiinkin kestämättömänä ja suurimpana pelkona oli mahdollinen puun energiakäytön kasvu. Suomen vihreät vastustivat Suomen hallituksen ajamaa, Suomen metsien käytön kannalta kestävää linjaa, jota Ruotsin ja Tanskan vihreät puolestaan tukivat. Onneksi Suomen vihreät eivät kuitenkaan onnistuneet tavoitteessaan torpata metsien kasvavaa mutta kestävää käyttöä myös energiaksi. Jos olisivat onnistuneet, voisi tuontipuu jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi myös niissä kolmessa puuta käyttävässä kaukolämpölaitoksessa, joiden rakentamisesta Helsinkiin on vastikään päätetty. Päätös jota vihreätkin tietysti tukivat.

Vihreiden ongelma on kaipaus säädellä ja rajoittaa. Se paistoi valitettavasti myös erävihreiden puheenjohtajan kolumnista. Toivonkin, että vihreät löytäisivät kestävän, johdonmukaisen ja fossiilitaloudesta irti haluavan linjan suhtautumisessaan puunkäytön lisäämiseen. En pidä sitä mahdottomana, ovathan Vihreät esimerkiksi olleet oikeassa rintamassa torjumassa kiinteistöveron laajentamista maa- ja metsätalousmaahaan.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus - lehdessä 9.2.2018