Tarvitsemme kestävää kasvua elintarvike- ja maatalousalalle

Keskiviikko 24.11.2021 - Eerikki Viljanen


MTK:n valtuuskunta 24.11.2021, avaussanat

 

Arvoisa valtuuskunta

Onko tämä maailma tullut hulluksi? Onko maailma tullut hulluksi?

Tätä huomaan kysyväni itseltäni yhä useammin, kun olen medioiden äärellä. Viime joulun alla YLE-oppimisen sivustolla opetettiin, että puillakin on tunteet, ja että tuoreesta joulukuusesta tuleva tuoksu on itseasiassa sen hätähuuto lajitovereille, koska joulukuusi pelkää kuolevansa. Alkuvuodesta kotieläintuottajia rinnastettiin keskitysleirin vartijoihin ja hiljattain törmäsin keskusteluihin, joissa oltiin täysin vakuuttuneita, että lapsenlapsemme tulevat pitämään nykyistä lihansyöntiä samankaltaisena lukuna ihmiskunnan historiassa, kuin natsisaksaa tai Rooman valtakunnan orjakauppaa.

Kun vielä valtamedioista tursuaa ilmoille varmoja tulevaisuudenkuvia, joissa kysellään, voiko metsää edes omistaa kukaan, liha kasvatetaan laboratorioissa, maitoa saadaan vain kaurasta, vaikka peltoja viljelläänkin lähinnä monimuotoisuuden ja hiilen sidonnan vuoksi.

Kaikesta tästä olo on helposti yhtä hämmentynyt kuin avaruustieteilijällä YLE:n keskusteluohjelmassa.

Elämme siskot ja veljet omituisia aikoja. Erittäin omituisia.

Olemme edenneet pisteeseen, että ellen olisi edunvalvoja, en taitaisi seurata twitteriä, valtaosaa niin sanotuista keskusteluohjelmista saatikka moninaisia keskustelupalstoja. Asiassa kuin asiassa rintamalinjat muodostuvat välittömästi ­­− ja poterot syventyvät todella vauhdilla.

Synkimmillä hetkillä olen lohduttanut itseäni ja muita toteamalla, että tämä aika suosii ja nostaa esille ääripäitä. Uskon edelleen, että valtaosa suomalaisista on niitä normaaleja tolkun ihmisiä, joista Jyri Parentskoi kirjoitti muutama vuosi sitten.

Kyselytutkimukset kuten palautekin esimerkiksi viime viikon tempauksestamme vahvistavat, että valtaosa suomalaista ymmärtää maatilojemme kriittisen tilanteen, että maatalouden kannattavuuskriisi uhkaa suomalaisen ruoan tulevaisuutta, koko elintarvikehuoltoamme, elleivät tuottajahinnat nouse − nopeasti ja merkittävästi. Tolkun ihmiset tämän ymmärtävät. Miten tämä saadaan läpi niille, jotka hinnoista päättävät?

Valtaosalle suomalaisista metsät ovat tavattoman tärkeitä. Ja vaikka avohakkuu harvan silmiä hivelee, suomalaiseen metsäosaamiseen ja metsien hoitoon luotetaan ja metsien hyödyntämisen eri ulottuvuuksien rinnakkaiseloa pidetään mahdollisena. Tolkun ihmiset tämän ymmärtävät. Miten tämä saadaan läpi ilmastokeskusteluihin ja metsien hyödyntämistä vastaan kohkaaville?

On täysin mahdollista, että samalla viikolla jäseniämme saatetaan syyllistää eri tahojen toimesta ensin vesistöjen rehevöittämisestä, hiilinielujen pienentämisestä, monimuotoisuuden kaventamisesta, eläinten valjastamisesta ihmisten käyttöön, kemiallisten tuotteiden käyttämisestä tai käyttämättömyydestä sekä tietenkin maisemien pusikoitumisesta sitten kotimaisten tuotteiden saatavuusvaikeuksista tai alan heikoista palkoista.

Me täällä salissa olemme niin parkkiintuneita, että emme säikähdä näiden syytösten ristitulessa. Me tiedämme, että syytökset ovat useimmiten yksisilmäisiä provokaatioita ja kapea-alaisten agendojen edistämiseksi viriteltyjä olkiukkoja, mutta meidän jäsenistömme nahka ei ole syytösten ristitulessa parkkiintunut. Kentällä on yhä enemmän väsyneitä taistelijoita, jotka perustellusti kysyvät esimerkiksi, että miksi meitä syytetään vastuullisesta metsiemme hoidosta tai maailman puhtaimman, jäljitettävimmän ja turvallisimman ruoan tuottamisesta.

Ja valitettavasti yhä useampi kentällä kyselee, tohtiiko meidän ammattejamme enää suositella kenellekään − etenkään omille lapsilleen − ja jos suosittelee, miten voi varustaa jälkikasvuaan tuleviin taisteluihin.

 

Arvoisa valtuuskunta

Nämä kentältä kumpuavat kyselyt ovat aiheellisia, ja meidän pitää ottaa ne vakavasti. Onneksemme valtaosa suomalaisista on vielä tolkun ihmisiä ja ymmärtävät asiamme. Mutta meidän ongelmanamme on keskustelujen lokeroituminen ja lyhytjänteisyys. Ja se että jokainen yksittäinen tuottaja ja metsänomistaja joutuu kohtaamaan kaikista lokeroista sinkoilevat syytökset.

Me tarvitsemme argumentteja, faktoja, joilla vastata syytöksiin ja joilla perustella toimintamme itsellemme ja muille.

Me kaikki tiedämme, että yksisilmäisten syytösten sijaan kestävyyden arvioinnissa pitäisi arvioida kestävyyden kaikkien kolmen ulottuvuuden toteutumista − sosiaalista, taloudellista ja ympäristöllistä kestävyyttä. Nythän käy usein niin, että kestävyyttä arvioidaan vain yhden ulottuvuuden, usein ympäristön kautta.

Olen aivan varma, että me pärjäämme tulevaisuudenkin kestävyysarvioinneissa hyvin, kunhan arvioinnit perustuvat kokonaiskestävyyteen.  Kokonaiskestävyyden arviointia voi ehkä pitää vähintään Parentskoin lanseeraaman ”tolkun ihmisen” serkkuna. Tolkun ihminen ymmärtää, ettei sademetsän tuhkista ponnistava soijamaito ole kotimaista maitoa kokonaiskestävämpi. Tolkun ihminen ymmärtää, ettei maamme kansantalous kestä metsiemme pyhittämistä vain hiilivarastoiksi tai öttiäisten temmellyskentäksi. Ja tolkun ihminen ymmärtää tietenkin myös sen, että luonto on lainassa lapsiltamme.

 

Arvoisa valtuuskunta

Kokonaiskestävyyttä arvioimalla on aivan selvää, ettei ruokaketju ole tasapainossa. Kuivuuden aiheuttamat ongelmat ja kustannusten räjähdysmäinen kasvu on valtaosin jätetty viljelijöiden katettavaksi. Tämä ei käy!

Kokonaiskestävyys ei toteudu tilanteessa, jossa jopa alituotantotilanteessa tuotannolle asetettavat kriteerit eivät jousta, kustannukset nousevat, mutta tuottajahinnat eivät nouse vastaavasti. Kuivuus kuritti osaa maastamme, kustannusten rakettimainen nousu meitä kaikkia. Lyhyellä tähtäimellä tarvitsemme välittömästi nousun tuottajahintoihin ja nousseiden kustannusten kattamiseen valtion takaamien maksuvalmiuslainojen käyttöönottoa.  

Vaikka esimerkiksi peltokasvipuolella hinnat ovat värähtäneet ylöspäin, tavara ei liiku, kun valtaosalla tiloista ei ole enää myytävää.  Ja kun kustannusnousut eivät vielä näy tulevissa hinnoissa, näkymä ei ole ensivuodelle vielä rohkaiseva, eikä tuottajilla ole vielä näköaloja satsata tulevan vuoden satoon.

Kokonaiskestävyyttä arvioimalla on helppo todeta, ettei ruokaketju ole kunnossa maidon, lihan tai erikoiskasvienkaan osalta. Kohonneet kustannukset on saatava vietyä koko ketjun lävitse hintoihin. Jos kotimainen teollisuus ja elintarvikekauppa ovat kykenemättömiä saamaan markkinoilta oikeita hintoja tuotteistamme, meidän on kyettävä viemään tuotteitamme oikeaan hintaan entistä enemmän ulkomaille. Tälläkin sektorilla olemme etujärjestössä olleet aktiivisia ja jatkamme ponnisteluja.

Kokonaiskestävyyden arviointia tarvitsemme myös metsäkeskustelussa − kotimaassa ja kansainvälisillä areenoilla.  On täysin kestämätöntä, jos meidän metsiemme tilaa arvioidaan lähinnä hehtaareilla tai vuosirenkailla. Monet ympäristöarvioinnin kannalta kriittiset mittarit kun ovat menneet parempaan suuntaan, kuten lahopuun tai uhanalaisten lajien määrä metsissämme. Tästä huolimatta Suomessa monet fantasioivat EU:n monimuotoisuuden ylläpidon agendasta, jonka pohjalta viidennes maamme metsistä suojeltaisiin suoraan ja seuraava 10 prosenttia sillä, että jokaisen järven ja lammen reunoille pitäisi jättää vähintään 30 metrin koskematon vyöhyke.

Olen varma, ettei kaavamainen kymmenien prosenttien suojelu ole paras tapa suojella edes uhanalaisia ympäristöjä. Kokonaiskestävyyttä mitattaessa taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävämmäksi varmasti osoittautuisi malli, jossa uhanalaisimpiin kohteisiin kiinnitettäisiin erityishuomiota − eikä kiusattaisi suomalaista metsänomistajaa, elinkeinoelämää, työllisyyttä ja kansantaloutta kaavamaisilla, tiukoilla, mutta löyhillä perusteluilla tehdyillä jättisuojeluilla.

 

Arvoisa valtuuskunta

Me edustamme aidosti kokoanaiskestäviä elinkeinoja Suomessa. Me tuotamme ruokaa, puutuotteita. Me sidomme hiilet, ylläpidämme monimuotoisuutta ja maaseudun infraa – luomme edellytyksiä koko maan asuttuna pitämiselle omalla yritystoiminnallamme.

Tästä huolimatta hämmästyttävän tiukassa olivat kiitokset meille Koronakriisin tiukimmassakin vaiheessa – vaiheessa, jossa muualla Euroopassa kauppojen hyllyt ammottivat tyhjyyttään ja meillä Suomessa hyllyt olivat täynnä ja valikoimat lähes normaaliolojen luokkaa. Tilapäisiä riittävyyshaasteita taisi hetkittäin olla lähinnä jauhelihasta ja vessapaperista.

Koronasta huolimatta suomalainen alkutuotanto on pyörinyt pysähdyksittä, kansa on ruokittu ja puutuotteiden vientitulot maailmalta kerätty. Tuotantomme ei ole ainoastaan kokonaiskestävää, se on myös kriisin kestävää. Se on niin kriisin kestävää, että sitä taidetaan pitää jo liian itsestään selvänä.

Miten sitten saamme kokonaiskestävyyden arvioinnin yksisilmäisyyden tilalle?

MTK on jo vuosia sitten esittänyt kestävän ruoantuotannon paneelin perustamista. Paneelissa ruoantuotannon kestävyyttä tarkasteltaisiin niin talouden, ympäristön, sosiaalisten ulottuvuuksien kuin esimerkiksi huoltovarmuuden, valkuaisomavaraisuuden tai eläinten hyvinvoinnin, antibioottiresistenssin tai kustannusten ja tuottajahintojen näkökulmista. On kaikkien osapuolten etu, jos tavoitteet kestävälle ruoantuotannolle asetetaan faktapohjaisesti yhdessä kokonaiskestävyyden pohjalta ja niihin sitoutuvat kaikki osapuolet.

Esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen ruokafakta-sivustoltakin löytyy paljon faktoja, mutta maastamme puuttuu sellainen vaikuttava asiantuntijafoorumi, missä voitaisiin käsitellä kokonaiskestävän ruoantuotannon tavoitteita.

Miksi tämä sitten voisi toimia?

Idea kestävän ruoantuotannon paneelista ei ole uniikki, vaan tämän esikuva on jo toiminut menestyksekkäästi esimerkiksi Irlannissa. Sustainable food system Ireland -nimisessä konsortiossa edustettuina ovat

1) Irlannin maataloudesta, ruokatuotannosta ja merialueiden hyödyntämisestä vastaava ministeriö,

2) Irlannin elintarviketurvallisuusvirasto,

3) yritysten kauppaa ja kansainvälistymistä tukeva valtiollinen organisaatio,

4) maatalouden ja elintarviketuotannon kehityksestä vastaava virasto sekä

5) menekinedistämisestä vastaava valtiollinen organisaatio.

SFSI:n tavoitteena on elintarvike- ja maatalousalan kestävä kasvu. Kestävyyttä tarkastellaan ihmisen, eläinten, ympäristön ja talouden näkökulmista. Konsortiotyö varmistaa vakaan vaikuttajapohjan ja osaamisen, joilla tavoitellaan kasvua Irlannin kestävän maatalous- ja elintarviketuotannon kaupallisella hyödyntämisellä.

 

Arvoisa valtuuskunta

Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola esitti metsävaltuuskunnan puheessaan metsäpaneelin perustamista. Minä esitän kansallisen ruokapaneelin perustamista − nimenomaan niin, että näiden tehtävänä on arvioida ja luoda kriteeristöt kokonaiskestävälle alkutuotannolle maassamme.

Me tarvitsemme tulevaisuuden näköaloja, yhteisiä pelisääntöjä ja reilua tunnustusta kestävästä toiminnastamme.

Ja arvoisa valtuuskunta, olen varma siitä, että kun saamme kriteerit kohdalleen − ja heti kun maalin liikuttaminen koko ajan pelin edetessä lopetetaan − olen varma, että meidän elinkeinomme osoittautuvat kokonaiskestävimmiksi tässä maassa. Olen varma, että suuren yleisönkin on pakko nähdä ne, nykyisen riitelyn sijaan, maamme tulevaisuuden kannalta kestävimpinä kasvualoina.

Olen vakuuttunut, että me ja edustamamme elinkeinot − olen varma, että me tulemme pärjäämään tulevaisuudessa, kunhan säännöt on reilut, kaikille samat ja kaikkien tiedossa. Tämä varmistaa sen, että oikeista tuotteista saadaan oikea hinta ja oikeista syistä.

Kokonaiskestävyydellä käännämme alamme kärvistelystä kasvuun, kuluttajien tuella.

Avainsanat: MTK, valtuuskunta, maatalous, kokonaiskestävyys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini