Ensimmäinen päivä

Muistan sen kuin eilisen. Hieman viileän elokuisen aamun. Nopeasti sujahtanutta kesää oli jälleen rytmittänyt kotitilan arki sesonkeineen ja leikit naapurinlasten kanssa. Ja kesä oli ollut paras siihen astisista – montaa asiaa olin pystynyt tekemään ensikertaa itse, ilman varttuneempien apua.

Muistan sen kuin eilisen. Hieman viileän elokuisen aamun. Nopeasti sujahtanutta kesää oli jälleen rytmittänyt kotitilan arki sesonkeineen ja leikit naapurinlasten kanssa. Ja kesä oli ollut paras siihen astisista – montaa asiaa olin pystynyt tekemään ensikertaa itse, ilman varttuneempien apua.

Sinä aamuna oli edessä hyppy tuntemattomaan. Kuullut olin siitä paljon, käynyt keväällä vierailulla ja nähnyt sen lukemattomia kertoja kylän laidalla. Edessä oli ensimmäinen koulupäivä. Matka kotipihalta kouluun ei ollut pitkä, mutta pikkupojan elämässä se oli valtava. En ollut käynyt kerhoissa, en päiväkodissa, eikä eskareita tainnut silloin vielä ollakaan.

Isä oli jo lähtenyt virastolle, äiti oli kiinni navetalla. Vanhemmat sisaruksenikin olivat jo menneet edeltä, isosisko kirkonkylälle ylä-kouluun ja neljäsluokkalainen isoveli kyläkoululle. Jännitti, vaikka tiesin perillä olevan monia tuttuja lapsia. Olin ”meidän tien” ainoa ekaluokkalainen. Kuljin ensimmäisen matkan yksin, loput yleensä yhdessä Antsun tai Harrin kanssa.

Koulun pihassa oli uutta soraa ja koko rakennus suorastaan hohti uudessa sinapin värisessä maalissaan. Vanhan osan remontti ja koulun uusi osa valmistuivat juuri ja juuri ensimmäiseen koulupäivään.

En myöhästynyt. Pihalla Ilkka Moisio ja Taija Malmelin opastivat meidän parijonoon odottamaan sisälle pääsyä. Ensimmäisenä aamuna uusi sähköinen kello ei vielä toiminut, Ilkka kalkatti välituntien äänimerkit vanhalla messinkikellolla.

Parinkymmenen ykkös-kakkosluokkalaisen joukossa oli monia minulle täysin tuntemattomia, varsinkin tyttöjä. Osa pojista oli pihapeleistä tai veljen kautta tuttuja, mutta muuten aika tehokkaasti oli 2-tie jakanut alle kouluikäisten elinpiirejä.

Kevään tutustumiskäynnillä tuleville ykkösille arvottiin vuotta vanhemmat kummioppilaat, joilta sai tarvittaessa kysyä mitä vaan kouluun liittyvää. Uusia ykkösiä oli enemmän kuin edellisiä, joten minäkin sain kummikseni jo kolmoselle siirtyneen Janin. Jo ensimmäisenä koulupäivänä kävi selväksi, että kummini piti musiikista sekä sarjakuvista ja sukkuloi suurelta tuntuneessa koulussamme kuin kala vedessä.

Kun aamulla koululla vielä pyöri erinäinen joukko vanhempia, päiväksi tilanne jo rauhoittui. Pulpetit oli uusittu remontin yhteydessä. Uutta oli myös saada oma paikka suuresta luokasta. Ja sattumaa tai ei, ensimmäinen istumapaikkani oli lähes suoraan opettajan valvovien silmien alla. Jännää oli sekin, että pulpeteissa myös ruokailtiin. Koulun keittäjän valmistava ruoka oli todella hyvää ensimmäisenä, kuten lähes kaikkina muinakin päivinä.

Vanhempani ovat kuluneet lähes neljä vuosikymmentä kertoneet ensimmäisestä koulupäivästäni kahta tarinaa. Naapurin pienikokoinen kaverini oli edellisenä kouluvuotena sen verran usein sanonut häntä "kurmoottaneille", että Emppu kyllä pistää teidät ensi vuonna ojennukseen, sillä seurauksella, että sain painia useammankin kerran ensimmäisenä päivänä. Painit muistan, mutta muuten koulussamme yleensä oli kyllä sopuisaa ja rauhallista.

Ja jonkin sortin legendaksi on kasvanut vastaukseni opettajan ensimmäisen päivän kysymykseen. Kun ekaluokkalaisilta kysyttiin, ketkä mahdollisesti osaavat jo lukea tai kirjoittaa, vastasin, etten osannut kumpaakaan. Ja opettajan tiedusteluun, että mites nyt näin, vastasin että "senhän takia olen tänne kouluun nyt tullut, että täällä ne opetettaisiin”.

Ensimmäisestä päivästä päällimmäisenä mieleen on painunut kontrastit. Päivää edeltänyt jännitys ja sitä seurannut helpotus. Aamun yksin taitettu menomatka ja päivällä porukalla tehty paluumatka. Vieraiden aikuisten jännittäminen ja opettajien osoittautuminen todella lämpimiksi ja turvallisiksi.

Muistan ensimmäistä koulupäivääni Oinasjoen koulussa lämmöllä. Parempaa en osaisi kohdalleni jälkikäteenkään toivoa. Kiitokset erinomaisille opettajille ja henkilökunnalle. Koulu oli lämmin ja mukava paikka, jossa opin paljon ja sain elinikäisiä ystäviä. Vaalin koulumme muistoa ja toivon, että oma esikoiseni saa ensisyksynä yhtä hyviä muistoja aloittaessaan oman eskari- ja koulutiensä uudessa ympäristössä.

Julkaistu Luoteis-Uusimaassa Oinasjoen koulun muisteloita -sarjassa 30.5.2020