Kuka neuvoo, minne mennä? Valtuustoaloite kuntalaisten neuvontapalveluiden parantamiseksi

Keskiviikko 2.4.2025


Kuntapäättäjänä saan usein kohdata ihmisiä, jotka kertovat arjen pulmista. Ei niinkään siitä, etteikö ratkaisuja olisi olemassa, vaan siitä, miten vaikeaa niiden löytäminen joskus voi olla. Vihti on monipuolinen kunta, jossa toimii valtava joukko palveluita tarjoavia tahoja, kunta, hyvinvointialue, yritykset, yhdistykset, vapaaehtoiset. Meillä on osaamista ja ratkaisuja lähes kaikkiin elämän osa-alueisiin.

Mutta liian usein törmäämme samaan kysymykseen, että mistä tieto löytyy? Kenelle pitäisi soittaa, mitä termiä pitäisi etsiä, minne mennä? Ja entä ne, joille digitaaliset kanavat eivät ole tuttuja tai käytössä?

Tähän halusin tuoda muutoksen. Jätin valtuustossa aloitteen matalan kynnyksen neuvontapisteen perustamisesta Vihtiin. Tällainen palvelu tarjoaisi kuntalaisille mahdollisuuden saada ohjausta oikeaan paikkaan – ilman että tarvitsee ensin kuluttaa aikaa, hermoja tai nettiä.

Neuvontapiste voisi toimia esimerkiksi kirjaston yhteydessä ilman ajanvarausta, ja sen tehtävänä olisi ohjata oikeiden palveluiden, ihmisten ja tiedon äärelle. Tällainen palvelu ei olisi vain arjen helpottamista, vaan myös osallisuuden lisäämistä ja kunnan resurssien viisaampaa kohdentamista.

Tässä alla koko valtuustoaloite, jonka jätin yhdessä muiden allekirjoittaneiden kanssa:

Valtuustoaloite: Neuvontapalvelut kuntoon Vihdissä

Vihdin kunnan, hyvinvointialueen, yritysten, yhdistysten ja yksittäisten toimijoiden palvelu- ja harrastustoiminnan kenttä on kunnassamme todella laaja. Voimme ylpeinä todeta, että kunnastamme löytyvät ratkaisut lähes kaikkiin kysymyksiin, mitä arjessamme voimme kohdata. Mutta edelleen moni usein tuskailee perimmäisen kysymyksen kanssa: mistä nämä vastaukset konkreettisesti löytyvät, mistä tai keneltä niitä voisi kysyä ja päästä yhteyteen oikeiden ihmisten tai tahojen kanssa?

Tietoa on paljon, mutta se on valitettavan usein sirpaleista, ja etenkin niiden ulottumattomissa, jotka eivät käytä älypuhelinta tai internettiä. Oli kyseessä sitten varhaiskasvatus, koulutus, lupa-asiat tai hyvinvointiin liittyvät kysymykset, oikean yhteyshenkilön löytyminen on usein monen mutkan takana. Julkisten palveluiden lisäksi tiedot yrityksistä, yhdistyksistä ja niiden toiminnasta ovat usein hajallaan tietoverkkojen syövereissä. Asioiden sujuvan hoitumisen ensimmäinen askel on löytää oikea taho, oikeat yhteystiedot ja yhteydenoton keinot ja ajat.

Esitämme, että Vihtiin perustetaan matalan kynnyksen neuvontapiste, joka toimisi esimerkiksi kirjastojen tai muiden kunnan toimipisteiden yhteydessä tiettyinä aikoina ilman ajanvarausta ja tarjoaisi kuntalaisille mahdollisuuden saada neuvoja ja ohjausta kunnan, ja kunnassa toimivista, palveluista. Asiakaskohtaista palveluaikaa voitaisiin rajata lyhyehköksi, koska tarkoitus olisi nimenomaan neuvoa ja ohjata oikean tiedon ja tahojen äärelle.
Lähtökohtaisesti henkilökunta koostuisi kunnan työntekijöistä, mutta palvelua voitaisiin tuottaa myös yhteistyössä esimerkiksi kunnassa toimivien yhdistysten tai yritysten kanssa.

Palvelua voitaisiin pilotoida aluksi esimerkiksi kuuden kuukauden ajan, minkä jälkeen arvioitaisiin sen vaikuttavuutta. Tämä palvelu helpottaisi kuntalaisten asiointia ja se tukisi osallisuutta. Samalla palvelu myös säästäisi kunnan resursseja kohdentamalla kunnan eri yksiköihin kohdistuvia asiakaskontakteja nykyistä tarkemmin oikeille tahoille. Näin myös asioiden ja asiakkaiden pallottelu eri toimijoiden välillä vähentyisi.

Edellä mainituin perustein me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Vihti selvittää mahdollisuuden perustaa kunnan neuvontapiste osaksi kunnan palvelutarjontaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini