Rakentamisen esteitä raivataan

Perjantai 25.11.2016

Olen erittäin iloinen annetusta esityksestä uudeksi maankäyttö- ja rakennuslaiksi.

Tämä on suuri askel kohti kaavoituksen, rakentamisen ja lupakäytäntöjen sujuvoittamiseen. Ihmiset ovat olleet erittäin paljon yhteyksissä juuri näihin aihealueisiin liittyen. Nyt on saatu laaja ja tarpeeksi kattava paketti helpottamaan turhia rakentamisen karikoita. 

Nyt annetussa esityksessä Eerikki Viljanen kiittelee eritysesti sitä, että etenkin rakentamista haja-asutusalueille helpotetaan. Kaavoitusta ja luvitusta karsitaan ja valtaa siirretään kuntatasolle. 

Myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten eli ELY-keskusten roolia selkeytetään.

Tarkoitus on pyrkiä pois turhista valituksista ja tätä kautta myös lyhentää päätösprosessia. On sekä kuntien että Uudenmaan maakunnan etu, että rakentamisen turhia esteitä ja vuosikymmenten saatossa kertyneitä byrokratian sokkeloita raivataan. Tarvitsemme Suomeen työtä ja toimeliaisuutta. Sujuvoittamalla käytäntöjä ja esimerkiksi luvitusprosessia saamme tyytyväisempiä kuntalaisia ja asiakkaita ja samalla talouden rattaat saavat vauhtia. Lisäksi säästyy aikaa, rahaa ja vaivaa. Kaikkia osapuolet voittavat. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakentaminen, byrokratian purku, kaavoitus, luvitus