Takakaarteessa

Perjantai 1.1.2010 - Eerikki Viljanen

Vaali-innostusta alkaa olla ilmassa. Tänään sain ensimmäiset mainokseni jaettua ja ensimmäinen lehtimainos kolahti Lutarin mukana postilaatikoihin.

Vaalipäivään on toki vielä reilu viikko aikaa, mutta totta on sekin että erittäin suuri osa äänestää ennakkoon.

Itseäni lohduttaakseni ajattelin, että nyt ollaan vaaleissa vielä "takakaarteessa", ja että tämä kisa ratkeaa vasta maalisuoralla.

No, nähtäväksi jää kuinka tässä käy, mutta se ainakin on selvää, että juoksua pitää parantaa huomattavasti, että saisin mandaatin uusittua.

ps: takakaarteessa tunnuttiin olevan tänään eduskunnassakin. Käsittelyssä oli opposition peruspalveluiden turvaamista koskeva välikysymys. Asia on tärkeä, mutta takakaarre-tunne tuli lähinnä siitä, että ensivuoden kuntien valtionosuudethan ratkeavat vasta eduskunnan hyväksyessä joulun alla valtion budjetin ensivuodelle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalit, mainos