Hyvällä asialla

Perjantai 1.1.2010 - Eerikki Viljanen


Olin tänään polkemassa viimeisellä osuudella halki Suomen matkanneessa lähiruokaviestissä. Ilmoittauduin mukaan jo kuukausia sitten, ainoana toiveenani polkea viestin loppupäässä. No osuuteni oli todellakin loppupäässä.

Tällä viikolla on eleleminen ollut aikamoista hässäkkää eikä minulla ollut aikaa tutustua reittiin ennalta. Ajattelin, että koska koko etappini on Helsingissä, ei se voi olla kovin pitkä ja vaativa.

Rasvailin fillarin ajoissa (eilen), ja ripustin sen auton perään. Kiiruhdin aamusta lähtöpaikalle lainattuani ensin kaveriltani Anssilta asianmukaisen kypärän. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun lähtöpaikalla Helsingin Tokoin rannassa kuulin maalin sijainnin. Maali nimittäin sijaitsi Hakaniemen torilla. Matkaa pisteiden välille kertyi alle kilometri. No etenimme sentään tuon matkan tyylikkäästi, ylväiden ratsupoliisien saattelemana.

Perillä pidettiin paljon puheita asiamme tärkeyttä korostaen. Esiin nousivat niin lähiruoan turvallisuus, ekologisuus, työllistävä vaikutus kuin maaseudun elinvoimaisuuskin. Koska sääkin suosi meitä, uskon että tilaisuuteen osallistuneille jäi lopetustapahtumasta hyvä fiilis.

Itselleni suurin yllätys oli se, että viestiä oli Helsingin kaupungin puolesta vastaanottamassa vanha opiskelukaverini Perttu, jota oli erittäin mukava nähdä ja vaihtaa kuulumisia.

Kokonaisuudessaan viestin tarkoitus oli nostaa lähiruoka-asiaa esille. Viesti sai koko matkan ajan paljon palstatilaa, varsinkin alueellisissa ja paikallisissa medioissa. Joten uskonkin että viesti täytti sille asetetut odotukset.

Viestin järjestäjät kertoivat, että tämä viesti ei tule jäämään ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Ja kun minuakin mukaan pyydettiin, niin päätin että osallistun viestiin ensi vuonnakin - mielellään vaikka vähän pidemmälläkin osuudella.

Avainsanat: Lähiruoka, MTK


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini