Talviriehat

Sunnuntai 27.2.2011 - Eerikki Viljanen


Harvoin on Ojakkalan talviriehassa ollut niin hyvät kelit kuin tänään. Keli kohdillaan, kivaa tekemistä koko perheelle ja paljon tuttuja - mitä muuta voi enää kevättalven talvitapahtumalta odottaa?

Iltapäivän ohjelmassa oli myös Hiidenveden talvirieha Nummelan lentokentällä. Hiidenveden alueen kansanedustajaehdokkaille järjestettiin tapahtumassa Hiidenvettä ja vesistöjen suojelua koskeva tietokilpailu. Osallistujia oli toistakymmentä ja kaikille esitettiin samat monivalintakysymykset (kysymykset alla). Kaikki kysymykset eivät olleet ihan helppoja saatikka yksiselitteisiä. Sain ainoana porukasta kuitenkin kaikki oikein, ja palkinnon ojensi itse Hiidenveden maskotti. Kisailu oli leikkimielinen, mutta se kiinnitti kyllä mukavalla tavalla ehdokkaiden huomion tärkeisiin vesistöasioihin.

Hiidenveden talviriehan olivat yhdessä järjestäneet Hiidenveden kunnostushanke ja Vihtiläiset rotaryklubit.

 

 

Hiiden kinkkiset kysymykset

 

1. Hiidenvesi on Uudenmaan

a) pyörein järvi

b) suurin järvi

c) toisekseksi suurin järvi

d) kolmanneksi suurin järvi

 

2. Millä menetelmällä Hiidenveden kuormituksen suuruutta on arvioitu?

a) stetson menetelmällä

b) erilaisilla matemaattisilla malleilla

c) maalaisjärjellä

d) EU:n direktiivien pohjalta

 

3. Miten kiintoaine näkyy vesistössä?

a) näkösyvyys järvissä kasvaa

b) jokialueilla taimenkalojen kutupaikat tukkeutuvat

c) madekanta heikkenee

d) veden ph nousee

 

4. Hiidenveden rannoilla on

a) runsas sata kesämökkiä

b vain punaisia kesämökkejä

c) noin 600 kesämökkiä

d) lähes tuhat kesämökkiä

 

5. Miten rakennetut kosteikot vaikuttavat Hiidenveden valuma-alueilla?

a) poistavat kiintoainetta ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta

b) kosteuttavat ilmastoa niin, että kesien ja talvien sateisuus lisääntyy selvästi

c) ei mitään vaikutusta

d) houkuttelevat paikalle hietikkosusihämähäkkejä (Pardosa plumbies)

 

6. Kuinka paljon Hiidenveteen tulevien ravinteiden määrää pitäisi vähentää?

a) järveen pitäisi päästää vain tislattua vettä

b) puoleen nykyisestä

c) kolmasosaan nykyisestä

d) ei tarvitse vähentää

 

7. Millaisia toimenpiteitä Hiidenveden kunnostus-hankkeen kautta voidaan tehdä?

a) viranomaisten määräämiä toimenpiteitä

b) Suomen presidentin määräämiä toimenpiteitä

c) maanomistajien haluamia toimenpiteitä

d) hankkeen määräämiä toimenpiteitä

 

8. Hiidenvedestä pääseen melomalla?

a) Mustionjoelle

b) Lohjan järvelle

c) Vihdin keskustan jäätelökioskille

d) Väänteenjoen padolle

 

9. Miten kuvailet Hiidenveden valuma-alueella toteutettujen kosteikkojen määrää?

a) saman verran kuin muissakin kunnostushankkeissa maassamme

b) Hiiden mielestä liian vähän

c) enemmän kuin missään muussa kosteikkohankkeessa maassamme

d) vähemmän kuin muissa kosteikkohankkeissa maassamme

 

10. Hiidenveden suurin syvyys on

a) 33,3 metriä

b) 66,66 metriä

c) 23,6 metriä

d) 29,4 metriä

 

Oikeat vastaukset:

1C, 2B, 3B, 4D, 5A, 6B, 7C, 8A, 9C, 10A

 

 

Avainsanat: Vaalit, Hiidenvesi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini