Tunnin juna liikkeelle

Tiistai 5.4.2016 klo 21.39


Keskustan kansanedustajat turkulainen Annika Saarikko ja vihtiläinen Eerikki Viljanen kiittävät Sipilän hallitusta kehysriihen yhteydessä tehdystä tunnin juna -suunnittelupäätöksestä. 

"Turku-Helsinki ratayhteysvälin kehittämisen lähtölaukaus on kauaskantoinen ja kasvunäkymiä luova päätös, joka luo elinvoimaa koko alueelle myös päätepysäkkien väliin. Päätös osoitti, että vaikeinakin talousaikoina hallituksella on kykyä ja tahtoa viedä isoja asioita eteenpäin", kansanedustajat iloitsevat. 

Keskustalaisen liikenneministerin Anne Bernerin johdolla tehty dynaaminen päätös nopean junayhteyden suunnittelusta on megaluokan investointilupaus ja luonteva jatko vuonna 2015 tehdylle laaja-alaiselle selvitykselle, joka toteutettiin liikenne- ja viestintäministeriössä yhdessä alueen maakuntaliittojen, kaupunkien ja eri yhteystahojen kanssa. 

"Tuo ja monet muut selvitykset ja laskelmat ovat osoittaneet hankkeen hyödyt. Helsinki-Turku yhteisvälin liikenteellisen saavutettavuuden parantaminen vaikuttaa voimakkaasti yhteysvälin taloudelliseen kasvuun. Jo lupaus radan suunnittelusta luo uudenlaista tulevaisuususkoa alueen yrittäjille ja asukkaille", Saarikko ja Viljanen toteavat. 

Taloudellisesti merkittävää on myös se, ratayhteys voitaisiin toteuttaa osissa EU:n TEN-T- rahoitusta hyödyntäen.

"Hankkeella on siis myös kansainvälinen ulottuvuus", Saarikko muistuttaa.  

Tunnin junan myötä myös paikallisliikenteen junille avautuu uusia mahdollisuuksia.  

"On erittäin tärkeää, että kokonaisuus suunnitellaan tarkasti ja perinpohjaisesti. Joustava ja tarkoituksenmukainen paikallisliikenne tukee tätä kokonaisuutta, oli sitten kyse opiskelijoista, työssä käyvistä tai vaikkapa harrastusten vuoksi liikkuvista", Viljanen korostaa. 

Avainsanat: Tunnin juna, raideliikenne


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini