Valinnanvapautta perheille

Perjantai 2.3.2018 klo 12:52


Kantani ajankohtaisen kysymykseen perhevapaauudistuksesta on selkeä. Uudistus on toteutettava perheiden ja lasten hyväksi, ei niiden kustannuksella. Muutoksia ei saa maksattaa lapsiperheillä.

Viimeksi ehdotettu toteutusmalli olisi tarkoittanut leikkausta arviolta kahdelle kolmasosalle perhevapaita käyttävistä perheistä. Ja näitä perheitä on paljon. Perhevapaita on käyttänyt jossain vaiheessa lähes 90 prosenttia lapsiperheistä. Haluan että perheiden asema paranee. Siksi mielestäni mahdollinen perhevapaauudistus on todellakin muutakin kuin työllisyys- tai elinkeinopolitiikkaa. Ja jotta lapset ja perheet saadaan nostettu etusijalle, on hyvä, että asian valmisteluun otettiin nyt pieni aikalisä. 

Perhevapaauudistus ilman muuta tarvitaan. Se kuitenkin edellyttää myös asianmukaisia resursseja. Esimerkiksi mahdollisia kannusteita isäkuukausien käyttämiseksi ei saa kattaa leikkaamalla äitien etuutta. Uudistuksen lähtökohdaksi on otettava lasten ja perheiden etu.

On selvää, että myös asennepuolella on vielä tehtävää. Tarvitsemme perheystävällistä yhteiskuntaa ja lapsiin sekä perheiden erilaisiin tilanteisiin suopeasti suhtautuvaa työelämää. Esimerkiksi isyysvapaiden pitämiseen pitää suhtautua kannustavasti ja myönteisesti. 

Pidän rikkautena sitä, että Suomessa on monia erilaisia malleja ja tapoja hoitaa oma lapsiperheen arkensa. Mikä on toiselle hyvä ja toimiva malli ei välttämättä sovi toiselle. On hedelmätöntä jumittua keskustelemaan mallien hyvistä tai huonoista puolista. Perheet ja tilanteet ovat erilaisia ja muuttuvia. Luotan siihen, että jokainen perhe pystyy itse ratkaisemaan kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivan tavan hoitaa lapsia. Tässäkin asiassa tarvitsemme sopimista ja ymmärtämistä. Emme repimistä ja riitoja.

Kolumni julkaistu Länsi-Uusimaa -lehdessä 2.3.2018

Avainsanat: perhe, lapset, perhevapaauudistus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini