Kiitos sotiemme veteraaneille

Veteraanipäivänä kunnioitamme isänmaata, ja sen itsenäisyyden meille turvanneita, rintamalla taistelleita ja kotirintamaa pystyssä pitäneitä. Me kunnioitamme isänmaan meille pelastaneita, sitä mitä sota-ajan sukupolvet ovat maamme hyväksi tehneet.  

Nyt olemme eläneet pitkään rauhassa, ja hyvä niin. Mutta edelleen pitää muistaa, että tästä rauhasta ja vauraudesta on maksettu kova hinta. Veteraanisukupolvi oli valmis uhraamaan isänmaan puolesta oman nuoruutensa, oman terveytensä ja jopa henkensä. Näissä nykyisissä hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden oloissa on vaikea edes kuvitella olosuhteita ja tunnelmia sotilaiden erotessaan läheisimmistään lähtiessään kodeistaan kohti tuntematonta.  

En usko, enkä toivo, että meidän sukupolvemme koskaan joutuisi kokemaan samaa. Mutta etenkin omien lasteni syntymän jälkeen, olen näissä yhteyksissä miettinyt miltä sotaan lähtijöistä ja kotijoukoista on voinut tuntua eron hetkellä. Nämä mietinnät ovat arjentasolla kaukaisia, mutta myös todella pysäyttäviä. Vaikka tilanne on nyt eri, niin sen miettiminen, mitä sotaan lähteminen tässä hetkessä tarkoittaisi omassa lähipiirissä – nämä mietinnät antavat mittakaavaa veteraanien uhrauksille, epäitsekkyydelle, kodin ja isänmaan puolustamisen merkitykselle.

Maailmanpalon melskeissä nuori itsenäisyytemme vaarantui 1930-luvun lopulla. Suomalaiset eivät halunneet sotaa, mutta olivat valmiita puolustamaan maatansa. Kartalta katsoen ja teoriassa talvisodankin lopputuloksen piti olla selvä. Piskuinen Suomi ja suuri ja mahtava Neuvostoliitto. Mutta teoriat ja kartat eivät ota huomioon asennetta. Suomalaisella sisulla ja periksi antamattomuudella sekä rohkeudella tehtiin talvisodan ihme. 

Tämä asenne, se kuuluisa Sisu, se muodostuu lapsena ja nuorena. Nuorena nähty, koettu ja opittu muokkaa ajatusmaailmaa ja näkökantoja koko loppuelämän. Tästä syystä pidän erittäin tärkeänä sukupolvien välistä vuorovaikutusta, kertomuksia, tiedon ja elämänkokemusten siirtämistä nuoremmille. Haluan kannustaa teitä kaikkia, nuorempia ja vanhempia – Olkaa uteliaita, kyselkää vanhemmilta, isovanhemmilta ja kertokaa eteenpäin. Uskon että te tulette näitä tiedonjyväsiä vielä arvostamaan, itselleni on ainakin käynyt näin.

Tämän kansallisen veteraanipäivän teemana on "Ihmisten välillä hyvä tahto – Välvilja mellan människor". Teema kunnioittaa veteraanipäivän rauhanomaista luonnetta ja nostaa esiin veteraaneilta perintönä saatua puolustettua itsenäisyyttä. Tänä veteraanipäivänä elämme myös keskellä poikkeuksellista pandemiaa. Koronan on tähän mennessä sairastanut yli 85 000 suomalaista, lähes tuhannelle se on koitunut kohtaloksi. Korona on vaikuttanut meidän kaikkien muidenkin elämään merkittävästi.

Vaikka pandemiaa ei ole vielä selätetty, näkymä sen jälkeisestä ”uudesta normaalista” alkaa hahmottumaan. Olen varma, että pandemia muuttaa suomalaisten suhtautumista tulevina vuosina ja vuosikymmeninä itsenäisyyden, oman päätöksenteon, huoltovarmuuden, kriisinkestävyyden, yhteiskunnan rakenteiden sekä ylisukupolvisuuden kysymyksiin.

Suomen kohdalla pandemiaa ei voi verrata sotaponnistuksiin, mutta maailmalla näin jo tehdään. Pandemia koskettaa kaikkia, ja on arvioitu, että sen kustannukset ovat jo tähän mennessä ohittaneet maailmasodista yhteiskunnille koituneet kustannukset. Tulevasta emme tiedä, emme tiedä koska tauti nujerretaan, emme tiedä kuinka yhteiskunnat alkavat kriisistä toipumaan. Mutta sen tiedämme, että Suomenkin kohdalla taloudellinen toipuminen kestää pitkään ja että Korona velkoja maksetaan vuosikymmeniä. 

Elämmekin pandemian sekä talous- että säästökeskusteluiden ympäröimänä. Lomautukset, työttömyys tai niiden uhka on ollut läsnä valitettavan monessa perheessä. Tämän veteraanipäivän teema ”ihmisten välillä hyvä tahto” sopiikin hyvin tähän hetkeen. Me tulemme kansakuntana selviämään koronapandemiasta, mutta jälleenrakennus pandemian jälkeen tulee vaatimaan kansallista yhtenäisyyttä, yhteisen edun laittamista oman edun edelle ja toinen toisestamme välittämistä. Kuvainnollisesti voi sanoa edessä olevan talouden Talvisota, se miten katkaisemme velkaantumisen kierteen ja turvaamme hyvinvointiyhteiskuntamme kestävän rahoituksen ja perustan.

Kaiken tämän epävarmuuden keskellä jokainen joutuu pohtimaan myös pelkoa. Te, arvoisat sotiemme veteraanit tiedätte, mitä konkreettinen pelko on.  Te ette antaneet pelolle valtaa. Sitä suurempana teille näyttäytyi isänmaan puolustaminen. Meidän tämän päivän pelkomme ovat erilaisia. Yhteistä on, että niillekään ei saa antaa valtaa. Meistä kukin voi nyt puolustaa omaa kotia ja isänmaatamme omalta paikaltamme yhteiskunnassa, olemalla provosoitumatta ja tekemällä arjessa oman osamme.

Toivon, että varttuneemmilta ikäpolvilta löytyy yhä halua ja voimia jakaa kokemuksiaan nuorempien sukupolvien kanssa. Halua keskustella ja kuunnella toinen toisiamme. Me tarvitsemme eri sukupolvien välistä yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä. Sitä tarvitaan tuomaan pitkäjänteisyyttä nykypäivän muuten niin lyhytjänteiseen kiiruhtamiseen ja tuomaan suhteellisuuden tajua tämän päivän ongelmiin.

Nuoremmat sukupolvet tarvitsevat teitä esimerkkinä muistuttamaan, että olemme nousseet sodan kurimuksesta, maksaneet sotakorvaukset raskaimman jälkeen, asuttaneet evakot ja jälleenrakentaneet maan. Tuosta ajasta selvittiin asenteella, sisulla ja sitkeydellä. Samaa asennetta, sisua ja sitkeyttä tarvitsemme tulevaisuudessakin.

Uskon, että olemme valmiina niin Vihdissä kuin muuallakin maassa koronan jälkeiseen jälleenrakennukseen. Pandemia on osaltaan vahvistanut kansallistunnettamme, ymmärrystä maamme erityislaatuisuudesta. Edesmenneen kenraali Ehrnroothin sanoin " Suomi on hyvä maa, paras maa meille suomalaisille". Ja vaikea on kuvitella suurempaa etuoikeutta ja vastuuta, kuin vastuu omasta maasta. Tämän vastuun kantamisen ovat veteraanit meille mahdollistaneet ja tämän vastuun me nuoremmat nyt lupaamme kantaa.

Hyvää kansallista veteraanipäivää.