Taitoa ja taidetta

Perjantai 1.1.2010 - Eerikki Viljanen

Viikonloppuna opetusministeri Sari Sarkomaa kertoi kantansa peruskoulujen opetussuunnitelmien muuttamiseksi. Vaikkei hänen mielipiteissään ollut suuria mullistuksia, yksi painotus nousi otsikoihin saakka. Sarkomaan mielestä taito- ja taideaineiden opetusta peruskouluissa tulisi lisätä.

Arvioidessani ministerin näkemystä minun täytyy tunnustaa, etten omaa pedagogista koulutusta ja olen muutenkin opetusta koskevissa asioissa maallikko. Viimeisimmät kokemukseni perusopetuksesta pohjautuvat lähinnä johtamani tarkastuslautakunnan työhön liittyvistä tutustumisista perusopetukseen sekä lukuisiin keskusteluihin opettajien ja vanhempien kanssa. Tällä taustalla voin kuitenkin sanoa, että olen Sarkomaan kanssa samaa mieltä.

Keskusteluista muistan, että viimeksi kun opetussisältöjä muutettiin, taito- ja taideaineiden osuutta opetuksessa vähennettiin. Samalla lisättiin koulujen ja oppilaiden valinnanmahdollisuuksia, mikä on toki tavallaan positiivinen asia.

Keskustelin kesällä erään suuren peruskoulun rehtorin kanssa. Ilmaisin näkemyksenäni, että edellinen opetussuunnitelmien muutos taidettiin tehdä tehokkuusajattelun innoittamana PISA-tutkimusten hyvien tulosten huumassa. Silloin ajateltiin ilmeisesti, että lasten oppimistuloksia voitaisiin vieläkin parantaa lisäämällä ns. teoria-aineiden opetuksen määrää. Esitin rehtorille, ettei tällainen tehokkuusajattelu toimi opetuksessa. Tämä arvio perustui lähinnä siihen yksinkertaiseen havaintoon, ettei kukaan opi, ellei jaksa keskittyä opetukseen ja ole motivoitunut. Tuntumani ala-aste ikäisiin lapsiin ei liene kovin huono, sillä kyseinen rehtori allekirjoitti näkemykseni siitä, ettei oppia voida noin vain "kaataa lasten mieliin". Rehtori vahvisti näkemykseni motivaation ja varsinkin keskittymiskyvyn tärkeydestä.

Tästä innostuneena visioinkin, että taito- ja taideaineiden määrää tulisi lisätä, sillä niiden avulla koulupäivien rytmitystä voitaisiin parantaa niin, että lapset jaksaisivat paremmin keskittyä myös ns. teoria-aineiden opetukseen. Rehtori otti innostumiseni hyvin vastaan, mutta totesi samalla rajallisten resurssien estävän osan tällaisesta opetuksen jaksottamisesta. On tietysti selvää, ettei koko koululla voi olla samaan aikaan näiden aineiden opetusta.

Paljon puhutaan käden taitojen tärkeydestä. Puhutaan myös siitä, että suurten ikäluokkien eläköityessä työvoimapula tulee olemaan suuri juuri ns. tavallisissa käsin tehtävissä töissä. Miten nuori sitten ohjautuisi näihin konkreettisen tekemisen ammatteihin, jos hän ei saa niihin tuntumaa peruskoulussa?

Taito- ja taideaineiden tärkeys korostuu myös syrjäytymisen ehkäisyssä. Muistan omilta kouluajoiltani hyvin, kuinka vaikka matematiikassa heikko oppilas loisti kuvaamataidossa tai käsityöntunneilla. Taito- ja taideaineet ovat monille lapsille ja nuorille se henkireikä, jonka avulla he ylipäänsä jaksavat tarpoa läpi raskaiden kouluviikkojen. Taito- ja taide aineiden opetus kuuluu mielestäni ilman muuta myös yleissivistykseen.

Millä tämä sitten rahoitetaan? Ainakin Vihdin kunnalla on oltava rahaa esimerkiksi yhden tai kahden viikkotunnin lisäämiseen. Ja jos talouden taantuminen aiheuttaa sen, ettei rahaa kerta kaikkiaan ole viikkotuntien lisäyksiin, niin sitten on vaihdettava jonkun kehyksessä olevan tunnin sisältöä. Uskon, ettei yhden tai kahden viikkotunnin vaihtaminen heikennä teoria-aineiden oppimistuloksia enempää kuin mitä taito ja taideaineiden lisäämisen positiivinen vaikutus on. Piristävä vaikutus korvaa varmasti menetetyn teoriaopetuksen. Ensisijainen keino on kuitenkin tuntimäärien kasvattaminen.

Kasvattamisen kustannukset katetaan helposti syrjäytymisen vähenemisen säästöillä. Talouden kielellä ilmaistuna yksi syrjäytynyt lapsi on kalliimpi kuin yksi lisäviikkotunti kaikille Vihdin alakoululaisille. Kyse on motivoinnista, mielekkyydestä, ennaltaehkäisystä ja inhimillisyydestä.