Keskustan metsälinjaus

Keskiviikko 20.3.2019 klo 0.56


Kestävä metsänhoito on ilmastotyötä. Keskusta tavoittelee hiilinielujen vahvistamista ja uusia investointeja puunkäytön lisäämiseksi Suomessa. Hyvin hoidetut ja kasvavat metsät vahvistavat hiilinieluja. Lue metsälinjauksemme.

 

-Keskusta haluaa, että metsänomistajia kannustetaan sitomaan hiiltä metsiin ja puupohjaisiin tuotteisiin ja että hiilensidonnan kannusteita kehitetään sekä kansainvälisesti että kansallisesti, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä metsälinjauksen julkistustilaisuudessa.

Keskustalle on kunnia-asia pitää huolta metsänomistajista.

-Yritystoiminnallisen pääomatulon kuten elinkeinotoiminnasta ja maa- ja metsätaloudesta saadun pääomatulon verotusta tulee keventää korottamalla yrittäjävähennystä 8-10 prosenttiin. Kevyempi verotus kannustaa puun myyntiin ja investointeihin. Verotuksesta puhuttaessa on huomionarvoista, että Keskusta ei hyväksy missään oloissa kiinteistöverotuksen laajentamista maa- ja metsätalousmaahan, Leppä jatkaa.

Keskustan linjauksessa korostetaan myös puurakentamisen merkitystä sekä ilmaston, ihmisten terveyden, kotimaisen yrittäjyyden ja työllisyyden kannalta.

-Ilmastoystävällinen puurakentaminen tulee asettaa etusijalle julkisissa hankinnoissa. Suurin potentiaali on puukerrostalorakentamisessa. Toimialalla on suuret vientimahdollisuudet, joita Keskusta haluaa edistää määrätietoisesti, sanoo Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen.

Keskusta on puhunut koko maan toimivien liikenneyhteyksien merkityksestä muussakin linjaustyössään ja samaa asiaa korostetaan nyt myös metsälinjauksessa.

-Liikenneratkaisuilla ja toimivalla logistiikalla on iso merkitys biotalouden menestyksen edistämisessä. Liikenneväylien kuntoa tulee parantaa koko maassa. Biotalouden investoinnit ja puuhuollon varmuus vaativat satsauksia alemman tieverkon kuntoon ja hoitoon. Yksityis-ja metsäteiden rakentamiseen ja kunnossapitoon tarvitaan resursseja ja kannusteita, sanoo Heikkinen.

Keskustan metsälinjauksessa muistutetaan myös siitä, että keskustalaisille on arvovalinta puolustaa eräharrastusta ja sen edellytyksiä. Tärkeää on tiedostaa myös luontomatkailun iso potentiaali.

-Puhdas suomalainen luonto ja ruoka ovat suuri mahdollisuus matkailulle. Luontomatkailua voidaan edistää pitämällä kansallispuistojen ja retkeilyalueiden infra hyvässä kunnossa. Kansallispuistojen ja retkeilyalueiden infran korjausvelka tulee kuroa umpeen kahden seuraavan vaalikauden aikana.

-Ja eräharrastuksesta. Riistakantojen hallinnassa oleellista on maanomistajien ja metsästäjien toisiaan kunnioittavan yhteistyön edistäminen ja lainsäädännön kehittäminen entistä tasaisempien riistakantojen ylläpitämiseksi ja riistan aiheuttamien vahinkojen minimoimiseksi, sanoo metsälinjaustyötä vetänyt kansanedustaja Eerikki Viljanen.

Koko metsälinjauksen voit lukea täältä: www.keskusta.fi/metsälinjaus

Avainsanat: Eerikki Viljanen, Keskusta, metsälinjaus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini